Eräällä intistä vapautuneella vanhalla työkaverilla on maailman paras sisko, joka järjesti veljelleen yllätysbileet suuren tapahtuman kunniaksi. Toiveena oli tee jii nolla -kakkua sitruuna-lakritsitäytteellä. Se olikin sitten neitsytmatkani kyseisten täytteiden maailmaan. Kinuskikissalta löytyy jälleen ihan pätevät reseptit näihin täytteisiin, mutta päädyin soveltamaan totaalisesti omat versioni.

Sitruunatäytteen tein Valion valmiista sitruunamaitorahkasta ja vispikermasta suhteessa 2-1. Hyydytin sitä hieman neljällä liivatteella, niin pysyi kakun välissä mukavasti. Tarkista maku, lisää sokeria maun mukaan! 

Lakritsitäytteessä sulatin 9 Kick-karkkipatukkaa kahdessa desissä kuohukermaa kasarissa. Vaahdotin jäähtynyttä "lakritsikermaa" siinä määrin kuin se vaahdottui, ja sekoitin 5 dl vatkattua vispikermaa. Varmistin tämänkin täytteen 4 liivatteella. 

Pohjana käytin helposti muotoon muokkautuvaa kääretorttupojaa ja kostutin reilusti mehulla.

Päälle tein teejiinollan tuolla kermaan sulatetulla kick-patukoilla. Muotit tein foliosta. Aika tarkkaa puuhaa, sitä helpompaa, mitä suorempi kakun pinta on. Muotit voi irrottaa, kun kuvio on sen verran kovettunut, ettei valu enää. puolisen tuntia jääkaapissa riittää. Värjäsin muuten kermaakin hieman tuolla lakritsilitkulla, tuli sitten miehekkään harmaata kermaa :D